Historialliset teoriat ihmisroduista
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Pitkälti lähteetöntä mietiskelyä. |
Entisaikoina kehiteltiin lukuisia teorioita ihmislajin jakautumisesta rotuihin.
Varhaisimmat teoriat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmiskunnan jakaminen erilaisiin rotuihin voidaan jäljittää aina muinaiseen Egyptiin saakka, jossa Porttien kirja määritti neljä egyptiläisten tuntemaa rotua. Tämä määritelmä on kuitenkin liittänyt rodun lähinnä heimo- tai kulttuuri-identiteettiin.[1] Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset yrittivät myös luokitella heitä ympäröiviä ihmisiä näkyvien biologisten ominaisuuksien perusteella. Näissä jaotteluissa oli usein myös mielikuvituksellisia kuvauksia kaukaisissa maissa asuvista ihmisistä. Keskiaikaiset rotumallit sekoittivat klassisia käsityksiä ajatukseen Nooan kolmesta pojasta Seem, Haam ja Jaafet. Heidän jälkeläisiään olisivat selkeästi toisistaan eroavat ihmisryhmät Aasian seemiläiset, Afrikan haamilaiset ja Euroopan jaafetilaiset.
Ihmiskunnan jakaminen päärotuihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset tieteelliset yritykset määritellä rotu ovat peräisin 1600-luvulta ja liittyvät eurooppalaiseen imperialismiin ja siirtomaiden hankintaan. Ensimmäinen antiikin jälkeinen julkaisu, joka yritti jakaa ihmiset eri rotuihin on ilmeisesti François Bernierin Nouvelle division de la terre par les différents espèces ou races qui l'habitent ("Maapallon uusi jako sillä asuviin lajeihin tai rotuihin perustuen") vuodelta 1684.
Ensimmäiset ihmisiä koskevat systemaattiset rotuluokittelut syntyiväyt 1700-luvun puolivälissä. Näiden rotuluokittelujen tekijöinä olivat aikakauden merkittävimmät tiedemiehet, kuten Georges Leclerc de Buffon ja Johann Friedrich Blumenbach ja myöhemmin 1800-luvulla Georges Cuvier. [2] Taksonomian isä Carl von Linné jaotteli ihmiset teoksessaan Systema naturae neljään rotuun: Homo sapiens americanus, joka oli punertava, tempperamentikas ja alistuva; Homo sapiens europaeus: valkoinen, vakava ja vahva; Homo sapiens asiaticus: keltainen, melankolinen ja ahne sekä Homo sapiens afer: musta, passiivinen ja laiska. Von Linnén rotujaottelusta tuli pitkään vallinneen rotukäsityksen pohja.
Näitä järjestelmiä on myöhemmin nimitetty klassisiksi rotuluokitteluiksi. Klassisissa rotuluokitteluissa rotu määriteltiin joukkona ihmisiä, joilla oli yhteisiä havaittavia tai mitattavia ruumiillisia piirteitä. Näistä piirteistä merkittävin oli aluksi ihonväri, johon perustui myös Blumenbachin luokittelu, joissa ihmiset jaettiin viiteen eri rotuun: kaukasialaisiksi (eurooppalaisiksi), mongoliseksi, etiopialaiseksi, malajilaisiksi ja amerikkalaisiksi.[2]
Ennen klassisia rotuluokitteluja oli rotu Euroopassa yleensä käsitetty kansallisuuden kanssa rinnastettavaksi ilmiöksi, mutta nyt eurooppalaiset alkoivat identifioitua laajempaan "valkoihoisten ryhmään". Antiikin Kreikan kauneusihanne muodostui rotuhierarkian pohjaksi, ja mitä kauempana joku ihminen oli tästä ihanteesta, sitä vähemmän "kaukaasialainen" hän oli. Klassisissa rotuteorioissa käytettiin rotuja luokiteltaessa muitakin kuin fyysisiä perusteita kuten, ihmisten "kauneutta" ja "rumuutta", kulttuurien kehitystasoa ja henkisiä ominaisuuksia. Vaikka luokittelut olivatkin osittain rasistisia, uskottiin kuitenkin, että ihmiskunta oli yhtenäinen laji ja eri muunnelmat johtuivat eri ryhmien elinympäristöstä.[2]
Blumenbachin luokitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonnontieteilijät kehittivät 1800-luvulla väitteen, jonka mukaan myös ihminen jakautuisi eri rotuihin. Rodut määräytyvät ihonvärin ja muiden piirteiden perusteella. Näillä roduilla olisi väitteen mukaan ollut erilaisia ominaisuuksia. Cuvierin opin mukaan oli kolme rotua, Pritchardin mukaan seitsemän, Agassiz ehdotti seitsemää ja Pickering yhtätoista. Johann Friedrich Blumenbachin luokittelu hyväksyttiin laajalti:
- Kaukasialainen, valkoinen rotu, johon kuului suurin osa Euroopan ja Länsi-Aasian kansoista
- Mongolidi, keltainen rotu, sisältää tataarit, kiinalaiset, japanilaiset jne.
- Etiopialainen, musta rotu, joita on suurin osa Afrikasta (lukuun ottamatta pohjoista), Australian aboriginaalit, uusiguinealaiset ja tyynenmeren saarien asukkaat
- Intiaani, tai punainen rotu, koostuu Pohjois- ja Etelä-Amerikan intiaaneista
- Malaiji, tai ruskea rotu, jotka asustavat Intian valtameren saarilla
Coonin luokitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltalainen antropologi Carlton Coon julkaisi vuonna 1962 ilmestyneessä kirjassaan The Origin of Races (suom. Rotujen alkuperä) Blumenbachin luokituksen pohjalta kehittämänsä luokituksen, joka myös lähti siitä, että ihmiskunta jakautuisi viiteen rotuun. Nämä olivat Coonin mukaan kaukasidit, kongoidit, kapoidit, mongolidit ja australoidit. Mongolidiseen rotuun kuuluvat Coonin mukaan myös intiaanit, malaijit ja Tyynenmeren saarten asukkaat ja kapoidit eli eteläisen Afrikan khoisanit muodostivat oman rotunsa. Coon katsoi, että homo sapiens kehittyi homo erectuksesta viisi eri kertaa viidellä alueella ja nämä viisi itsenäistä evolutionääristä "hyppyä" edustivat rotuluokkittelun ryhmiä. Hänen mukaansa esimerkiksi kaukasoidit erkanivat homo erectuksesta 200 000 vuotta ennen kongoideja. Coonin teoria oli aikanaan hyvin kiistanalainen tiedeyhteisössä. Coonin teoriaa käytettiin myös erityisesti Yhdysvalloissa perustelemaan rotuerottelujärjestelmää: rotuerottelun kannattajat katsoivat, etteivät afroamerikkalaiset maan valkoista väestöä "nuorempana" olleet kykeneviä täysipainoisesti osallistumaan maan yhteiskuntaan. Professori John P. Jacksonin mukaan Coon myös aktiivisesti tuki rotuerottelua ajaneita ryhmiä.[3]
Alarodut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääluokituksen lisäksi on esiintynyt yksityiskohtaisempiakin luokituksia. Kansallissosialistinen Saksa kehitti oman rotuoppinsa pääasiassa Hans Günterin luokittelun pohjalta. Günterin rotujaottelu oli yleisesti voimassa ainakin 1970-luvulle.
Günter jaotteli 1920-luvulla eurooppalaiset viiteen eri rotuun:
- pohjoinen (arjalainen) rotu on pitkää, vaaleata, sinisilmäistä ja pitkäkalloista. Levinneisyysalue Hollanti,Saksa, Tanska, Islanti, Norja, Ruotsi ja Länsi-Suomi.
- läntinen eli mediterraaninen rotu on lyhyempää, tummatukkaista, tummasilmäistä ja pitkäkalloista. Levinneisyysalue Iso-Britannia, Ranska, Espanja, Portugali.
- itäinen eli alpiininen rotu on lyhyttä, lyhytkalloista, ruskeatukkaistaja ruskeasilmäistä. Levinneisyysalue Italia, Unkari, Slovakia, Slovenia.
- itäbalttilainen rotu on lyhytkasvuista, lyhytkalloista, sinisilmäistä, vaalea- ja karkeatukkaista ja poskipäiltään ulkonevaa. Levinneisyysalue Itä-Suomi, Baltian maat, Puola, Valko-Venäjä ja Läntinen Venäjä.
- dinaarinen rotu on pitkäkasvuista, tummatukkaista, tummasilmäistä, lyhytkalloista, leveäotsaista ja kasvonpiirteiltään voimakasta. Levinneisyysalue Balkanilla.
Pieni tietosanakirja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pienen tietosanakirjan (1925—1928) esittämällä rotuluokituksella on enää vain lähinnä aatehistoriallista merkitystä:
»Ihmisrodut. On tehty useita eri rotujaotuksia. Yleistajuisessa kirjallisuudessa yleensä noudatettu on seuraava: 1) kaukaasialainen l. Välimeren rotu (3 isoa kieliryhmää: indoeurooppalainen l. arjalainen, seemiläinen, haamilainen), 2)mongolilainen rotu, 3) suomalais-ugrilainen rotu, 4) neekerirotu, 5) bušmannit ja hottentotit, 6) malaijilainen rotu, 7) intiaanirotu, 8) dravidalainen rotu, 9) papualainen rotu, 10) australialainen rotu. Eräät tutkijat erottavat vain 3 rotua, toiset lähes 30. Nykyisin on rotututkimus kehittymässä entistä enemmän biologiselle, vähemmän kielitieteelliselle pohjalle, mutta mitä enemmän siihen sovellutetaan periytyväisyystutkimusten tuloksia, sitä monisäikeisemmiksi osoittautuvat eri rodut. Viimeaikaiset rotujaotukset pirstovat pahasti näihin asti yhtenäisinä pidettyjä kansakuntia.»
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Larry Orcutt: What Race Were the Ancient Egyptians? Catchpenny Mysteries. Viitattu 8.5. 2008. (englanniksi)
- ↑ a b c Pekka Isaksson, Jouko Jokisalo: Historian lisälehtiä - Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 183-184. Like, 2005. 952-471-543-0
- ↑ John P. Jackson, Jr.: "In Ways Unacademical": The Reception of Carleton S. Coon’s The Origin of Races. Journal of the History of Biology, 2001, nro 34, s. 247–285. Artikkelin verkkoversio.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli. Atena, 2015. ISBN 978-952-300-127-5